keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Tilauksessa Space Hulk - 100 % tehty

Tehty.

Tyhjentävää.

Pahoittelut ei ole yhtään kuvaa koko setistä, mutta edeltävistä kirjoituksista saa irti kaiken tarvittavan. Mikä on harmillisempaa, on että ei tullut tajuttua ottaa kuvia testipelistä.

Muutama miete tilaustyöskentelystä.

EKA KOKONAAN MAALATTU ARMEIJA!! Kuulit kyllä. Olen harrastellut miniatyyrejä ja niihin luettavia pelejä noin vuodesta 1990. Kummasti aito ulkopuolinen deadline ja korvaus työstä motivoi miestä. Samalla sammutin 40K kipinän. Terminaattorit toki on lutuisia maalata, että ehkä sitä joskus.

Aluksi vähän hirvitti, että saako aikaiseksi tarpeeksi hyvää jälkeä, että kehtaa luovuttaa työnsä. Ottaen huomioon, että homma piti saada pakettiin vielä kohtuullisessa ajassa - kokonaan. En kuitenkaan työstäessä potenut mitään negatiivisia fiboja tai tuntenut rotan syövän miestä. Mikä parhainta sain pidettyä itseni kurissa. Yleensä lähden kikkailemaan jotain uutta puolessa välissä. Vaihdan väriteemaa tai rupean intoamaan yli ammuttuja muokkauksia itse figuihin. Nyt oli selvä sabluuna ja pakettiin. Mitenkähän saisi omiin nappeihin saman menttaliteetin?

Itse Space Hulkista pari sanaa. Paketin pahviosat ovat sopivan laadukkaita. Terminaattorit ovat aivan loistavia ja kivoja maalata. Yksityiskohtaa piisaa ja jokainen nappi on yksilö, mikä on valtava plussa. Tyrkkyjen kohdalla ei hypeen ole aihetta. Määrä korvaa laatua eli samoja asentoja on mukana vähän liikaa 2010-luvun paketiksi. Edellisissä viesteissä vinguin myös muottien tai tietokoneveistämisen tuomista ärsyttävistä, turhista tai vääristyneistä muodoista. Mustalla paikkaamista sai tehdä turhankin paljon mm. alustojen pääkallojen muotoja joutui itse maalaamaan sculptin muotojen myötäilyn sijaan.

Yhden skenaarion jälkeen itse peli tuntui ihan kivan suoraviivaiselta, mutta silti taktikoinnille tilaa antavalta. Tyrkkyjen piilossa liikuttelu lisää jännä elementtiä ja terminaattorit todella lahtaavat päälle liian kaukaa juoksevat pedot. Vastavuoroisesti geenivarkaat tekevät hakkelusta lähistelyyn housut kintuissa joutuneesta mariinista.Testipelissä ei vielä tullut kiirus mariineilla, joiden vuoron pituus on tiimalasilla rajattu. Ehkä myöhemmissä skenaarioissa rupeaa hiki virtaamaan ja jokunen Mauno Perusmarsu jää syötille ajan loputtua.

Overwatch on mariinin peruskäsky ja toimenpide. Toki jokainen joka on automaatti aseilla roiskunut tietää, että paikallaan kytäten saa hallituilla laakeilla parempaa tulosta kuin J. Rambona lonkalta laskiessa. Itseäasiassa taitaa Rambokin yleensä seistä ja antaa vihulaismassojen jylliä kuparivaippojen eteen?  Silti ihan massiivisen oloista menoa ja itselläni rupesi heti pyörimään päässä seuraava:



Aikanaan taisi saada peräti K18 lätkän itseensä. Alkudemon kessu antaa vinkin jota ei pidä ohittaa: Overwatch!


Edit: Hypeissäni huomasin vasta nyt, että tänne homeensekaan on tupasahtunut uutta väkeä eli tervetuloa  Nojis (bloginaan: Maalausta ja Muovailuvahaa) ja Vala (väripirteän Space Hulkin uusi omistaja).

tiistai 3. helmikuuta 2015

Tilauksessa Space Hulk - 99 % tehty

Done!

Kirjastonhoitaja:

Kuukahtanut terminaattori, C.A.T ja kippo:

Ovet:



Ja se siitä, paitsi luovutus. Siksi tuo puuttuva prosentti.

maanantai 2. helmikuuta 2015

Tilauksessa Space Hulk - 92 % tehty

Raskaat aseet laulamaan isolle Bertalle:


Huh, huh. Vielä olisi Kirjastonhoitaja ja lisäkilkkeet kuten CAT yksikkö ja ovet. Kyllä tämä tästä.

Tilauksessa Space Hulk - 84 % tehty

Meno jatkuu. Vuorossa olisi kessu kaverin kera:



Sutimaan!

torstai 29. tammikuuta 2015

Tilauksessa Space Hulk - 76 % tehty

Liekeissä ja selkä myös, kun erehdyin taas tekemään persiilläni...

Salamahanskapatu on ehdoton ykkösnappi. Rouhea asento ja asenne. Näitä on kyllä harvinaisen hauska maalata. Vähän kummittelee 40k mörkö taustalla, mutta eiköhän se tästä laannu. Edessä on vielä monta monituista siveltimen vetoa ennen kuin on homma on paketissa. Toivottavasti siinä sivussa sivellään balsamia myös avautuvaan nelkkarihaavaan.

Nyt taukopaikalla!

Tilauksessa Space Hulk - 68 % tehty

Jatkoa. Himputin kameran linssiin on joku perhepiirin rasvanäppi onnistunut jättämään oman eritekerroksensa sormenjäljen kanssa. Pika puhdistus tuotti sumun, joten pitää vissiin käydä hankkimassa ihan virallista linssin putsaustekniikkaa...

Mutta asiaan:



maanantai 26. tammikuuta 2015

Tilauksessa Space Hulk - 48 % tehty

Kuin Windows konsanaan hyppää valmistumisprosentti järjenvastaisen loikan. Seuraavaksi on varmaan luvassa klassinen 98% tehty ja ikuisuuden kestävä 2 prosentin päivitys. Toivottavasti näin ei käy. Lupailin homman olevan tammikuulla paketissa...






Kehuin Space Hulkin laatua, mutta nyt on pakko vähän nipottaa. Tyrkyissä varsinkin hienommilla alustoilla olevissa on nähtävästi tietokoneella tehdyn "veistämisen" tai valutekniikan vuoksi älytön määrä turhia kohtia joita joutuu vetämään blankolla mustalla. Sinällään tämä ei olisi ongelma, mutta esimerkiksi ison monsun kallokasassa on kohtuuttomasti vauhtiraidallisia kalloja näkyvillä. Kallon muoto jatkuu epäloogisesti valun sisäpintaa kohti jättäen kuin vauhtiraidan. Toisinsanoen kallojen pyöreyden on joutunut maalamaan itse.

Takaisin maalauspenkkiin!