The Chronicles of Riddick - kultista necrofiliusmongerointiin.

Tulipas toijotettua putkeen The Chronicles of Riddick eli Pitch Black (2000), The Chronicles of Riddick (2004) ja Riddick (2013).

Pitch Black

Aikanaan opintojen viinan huuruisessa usvassa tuli katsottua Pitch Black. Leffa jäi kummittelemaan takaraivoon. Pitihän se sitten ostaa ja katsoa koko olemassa oleva kroniikka putkeen.
 
Perussettiä olisi tarjolla: avaruushaaksirikko, kyydissä pahapoika ja ulkona mörköjä. Tärkeimmäksi ei kuitenkaan nouse Alien hengessä peruskliseiseksi velliksi väännetty ötömölliäinen - vaikka sysipimeän taivaan täydeltä örvelöitä tarjotaankin. Pitch Blackin ehdotonta parhautta ja kantava tekijä on mr. Riddick alias Vin Diesel: über väkivaltainen, murhaaja, vanki, persoona, paha-perse ja niin hirtehisen edelleen.

Veri lentää! No ei oikeastaan. Tai siis lentäähän se, mutta Riddickin ympärille rakentuu muutamien tirkistelevien otosten ja läpän heiton avulla jännitys, joka kantaa leffan loppuun asti. Onko kyseinen sälli psyko vai suunsoittaja. Leffan loppumetrien vesisateessa karkuun säntäily ja hali kohtaus on jotenkin piste iin otsaan. Viimeinen kysymys Riddickin luonteesta ja mahdollinen vastauskin saadaan ennen kuin voidaan siirtyä seuraaviin kronikoihin.

Visuaalinen anti kahden auringon polttamasta värimaailmasta sinisävyiseen hurmeeseen istuu meikäläisen silmään kuin jäänaskali! Suhteellisen pieni budjetti saattaa pahimpien syynääjien silmiä kirvellä, mutta silti leffaan pystyy uppoamaan kunnolla eikä pirun CGI sonta täytä silmämunia joiden tilalla edellä mainittu jäänaskali sulaa aurinkojen paahteesta.

IMDB - pyhättö antaa arvioksi postini aikaan 7,1 keskiarvon. Kommentit ovat lähinnä ylistäviä, mitä nyt välissä inistään sillä perus akselilla, että miten elikot ovat eläneet pimennysten välillä. Toki eihän tälläkään pallolla tunneta horrosta ja sen kavereita. Toinen hupsuttelija taasen pitää elokuvaa paskana, kun on Vin ja naamoja joita ei tunne. Tämän kommentin perusteella olisin voinut pystymetsästä elokuvan kaivaa katsottavaksi. Perusosaava näyttelijä ja tusina pärstiä joita ei ole aikaisemmin nähnyt joka pirun laatikko-toimisto-osuma-leffassa on yksinkertaisesti hyvä, ei vaan parempi! Voin Pitch Blackin osalta sanoa kuuluvani keskiverto leffailijaan eli keskiarvo on kohdillaan, jos ei pari kymmenystä alakanttiin.



Pitch Black on ehdoton nauriin lahtaus ja asettui haudan hyllyyn pysyvästi! Ehkä peräti omalla kohdallani kultivoitui kultiksi.

 The Chronicles of Riddick

 

 

Sitten päästäänkin asiaan. Siis jatko-osathan ovat: hei sitä niin kuin parhautta! Ja paskat. Edellisen eli ensimmäisen osan 23 dollarimilliä on muuttunut 105 dollarimilliin ja sehän tarkoittaa laatua sekä Compuutteri Guggenheimittua Ikonia silmä karkiksi!

Niin visuaalisuus on muuttunut perinteiseksi CGI tuolla ja täällä. Jossain välissä näet ehkä pinnistelemällä näyttelijän ja jotain juonen tapaista. Se visuaalisuudesta sillä siitä ei vain ole oikein mitään sanottavaa, mikä eroaisi nykyisestä massasta.

Juoni ponnahtaa alkuun lupaavasti. Riddick pakenee palkkionmetsästäjiä vaihteeksi jään keskellä ja vetää hemmoja kuonoon. Sitten lähteekin omalta osaltani lapasesta tähtireen ohjakset. Päästän sinne nykyisen fantasia-scifin ylipursuavaan maastoon. Riddickistä leipoutuu esiin voissa paistettu mystinen olento. Syvimmässä posessa hikisen kirurgin vääntämät UV silmät ovatkin mystisen soturirodun viimeisen vesan mystiset killittimet. Jees! Ja mukaan pomppaa ultimaatinen pahuus ja nimeksikin on kikkailtu mitä mystisin Necromongers! Edellisen leffan jotenkin Alien tyyppinen, ollaan avaruuden rekkakuskeja ja maailma on profaaniudessaan niljainen, vedetään kosmiseen pönttöön niin, että matoröörin putken paukkuvat.

Lisää verrokkia edelliseen leffaan ja taas spoileri eli edellisen leffan nuori neutri muuttuu tässä tekeleessä kuin ihmeen kaupalla Hollywoodin kestäväksi kumikasvoiseksi kaunokaiseksi, eikä sukupuolesta olekaan enää mitään epäselvää. Sitä se aikuistuminen tekee, mutta miksi oma naamani ei muuttunut kuin karvaisemmaksi ja rumemmaksi?

IMDB - pyhättö leipoo kirjoitukseni aikaan keskiarvoa 6,7. Johon pakko yhtyä talikolla. Sellaista paskaa tuo arvio on. Yritin selata yli 660 kommenttia löytyisikö jotain poikkeusta, mutta hermot meni "älkää uskoko kriitikkoja Riddick -lapset" kommetteihin. Eli sörkinkö jotain pyhää sanomalla, että Pitch Blackin rujosta ja yksinkertaisesta profaanista tappajasta väännetään kliseisellä taustajuonen ylitäytöllä jotain kanonisen pyhää?

Kerrasta syötyä mautonta pullaa johon saattaa tukehtua. Läheltä piti, että ei pilaa Pitch Blackiä. Pullamössöähän ei naurishautaan kannata laittaa homehtumaan. Pois paskan maku suusta!

Riddick

 

 

Nimikin on yksinkertaisempi ja maallisempi. Eikä hintalappukaan ole kuin 38 dollarimilliä. Toki jatkumon kannalta mongerretaan nekrofilian ja suurempien totuuksien keskellä. Jatkumohan on hyvä juttu - varsinkin kun sitä ei ollut kuin parin nimen verran Pitch Blackin ja Kroniikoiden välillä. Miksi siis nyt vaivautua? Ja sekin vain muutaman minuutin verran alussa ja mitään sanomattomasti lopussa. Jossa muuten jäädän luu kourassa tuijottamaan samaan tilanteeseen kuin lähtiessä. Tulossa siis lisää samaa torttua?

Sääliksi käy Riddickin pojan elämä. Aina joku hylkää vihamieliselle planeetalle. Ja näinhän se Riddick -leffakin alkunsa saa. Vin Dieselin satunnaisen paha-perse puheen saattelema alku laukkaa askelilla jotka on saatettu jo nähdä aikaisemmin? Näitä luonnonarmoilla olevia R. Crusoe hemmoja on taidettu nähdä jo muutaman kerran. Nyt vain hormonipiikki on mennyt suonesta ja miltein koko käsivarresta läpi. Mr Riddick on mieshormonia pursuava hän-mies, mutta kesyttää niin myrkyt kuin pedot matkallaan.

Odotukset eivät olleet Kroniikoiden jälkeen korkealla eikä mongerretun alun. Visuaalisuuskin saa karvat pystyyn heti alussa kun mr. Riddick sieppaa CGI liskolintusen kouraansa. Tosin otos näyttää siltä, että käsi on tekemässä ilma poskaria ja joku on lisännyt siihen jälkeen päin jotain tietokoneella. Karvat voivat näköjään nousta pelon sijasta myös etovuuden tunteestakin pystyyn?

Sitten päästän jo parempaan otteeseen. Paikalle kutsutaan nappia painamalla Riddickin päästä, kirjaimellisesti, kiinnostuneet palkkionmetsästäjät ja ilo on ylimmilllään. Palkkisten hien ja veren sekainen ahneus nostaa tätä tekelettä edellistä korkeammalle tasolle. Saattaa olla, että unohdin katsovani leffaa välissä ja kuljin visuaalisten kuvien kyydissä tripilläni toisessa maailmassa. Mutta. Se jatko-osien ja flashback -trippien mutta. Ötöt kolkuttelee ovella ja energiapatukatkin ovat lentohärveleistä taas hukassa. Niin mitähän uutta tässä sitten olikaan? Päällimmäisen antisankarin kroniikoista tarttunut kuolemattomuus. Eihän mr. Riddick voi kuolla, eihän? Jookos?

Jordi Mollàn näyttelemä Santana yhtenä merc-miehenä tuo tähän klise soppaan jotain eloa ahdistellessaan Kate "Starbuck ver. 2" Sackhoffin lesbo versiota Starbuckista eli Dahl:ia. Jokainen nörttipervo voi nyt rynnätä klikkaamaan vuokrauspainiketta. Eikös?

Mitä sanoo Pyhä IMDB? Sieltä puskee 6,4 eli melkoinen määrä nörttikollegoista on jo ohjaussauvaansa tarttunut. Minä taas vingun kuten monet muutkin soraäänet, että tämä leffa on nähty Dieselin näyttelemänä vuonna 2000. Oikeastaan tämä tekele on niin yhdentekevä, että en jaksa innostua pahemmin edes muiden kommetteja ja arviota lukemaan.

Ei tämä nyt niin paha tähtiuloste ollut kuin Mongerrus Kroniikka. Ehkä matoreiän rööri on jo siitä tukossa, että saatan tämän joskun katsoa uudestaankin. En toki ole maksamassa enää senttiäkään, joten voi olla, että näkemättä jää. Tai jos joku mukava kanssa ihminen leikkaa mongertajat hiiteen niin sitten!




Seuraavaksi pitäisi saada käsiinsä ja kerätä voimia, jos vaikka yllättäisi positiivisesti, The Chronicles of Riddick: Dark Fury -animaatio.



Taustamölinänä kirjoitukselle Tool: 10 000 Days ja Heaven Shall Burn - Invictus.